© 2018 Calash Oy. Proudly created with Wix.com

  • Facebook - Grey Circle
  • LinkedIn - Grey Circle
  • Google+ - Grey Circle

Henkilöesittely

Mika Saariketo

Perustan rakennusalalle loi vuonna 1988 suoritettu rakennusinsinöörin tutkinto ptol:sta, mitä ennen toki olin kirjoittanut ylioppilaaksi Riihikedon lukiosta. Rakennusalan opintojani olen täydentänyt työmatkan varrella mm Skanskan järjestämillä johtamisen kursseilla ja monilla muilla alaan liittyvillä kursseilla.

Varsinaisen työurani voin katsoa alkaneen jo opiskeluaikoina Ulvilan kunnan palveluksessa kunnan talonrakennusmestaria sijaistaessani ja hoitaessani opintojeni ohessa kunnan omia rakennushankkeita.

 

Monipuolinen kokemukseni rakennusliikkeissä ja rakennuttajana alkoi karttua valmistumisen jälkeen ensin Oy Alfred A Palmberg Ab:n palveluksessa pääkaupunkiseudun työmailla työmaainsinöörinä, vastaavana työnjohtajana ja työmaatehtävien jälkeen eri tehtävissä kuten projekti-insinöörinä ja laatupäällikkönä.

 

10 AAP:lla vietetyn vuoden jälkeen siirryin Skanskalle projektipäälliköksi Häme-Uusimaa- yksikköön hoitaen alueen kvr-hankkeita laidasta laitaan; vastaten suunnittelunohjauksesta, hankekehityksestä ja rakennuttamisesta. Ajalle mahtuu lukemattomia asuntohankkeita mm Tammisaaressa, Lohjalla, Nummelassa, Kirkkonummella, Nurmijärvellä, Lopella, Hyvinkäällä, Riihimäellä, Järvenpäässä, Porvoossa. Sekä myös toimisto- ja liikerakennushankkeita kuten WM-datan toimitalo Lahdessa, Keski-Uudenmaan Verotoimisto Järvenpäässä, Lammin liiketalo ja Järvenpään Prismakeskuksen 2-vaihe . 

Tämän jälkeen työni Skanskalla jatkui  Skanka Kodit Oy:n hankekehityspäällikkönä, missä tehtävässä vastasin Helsingin, Vantaan ja Lahden asuntoprojektikehityksestä. Viimeiset vuodet Skanskalla toimin hankejohtajana, jolloin vastuullani oli etelä-suomen tulosyksikkö 1 eli Helsingin, Vantaan ja Lahden asuntorakennuttaminen ja projektikehitys.

 

Kymmenen Skanska-vuoden jälkeen siirryin Sato Oyj:n palvelukseen etelä-suomen aluejohtajaksi Sato Rakennuttajiin. Täältä tieni vei Varte Oy:n varatoimitusjohtajaksi, missä vastasin päätoimeni ohella hankekehityksestä, suunnittelunohjauksesta ja projekti-/maanhankinnasta uudellamaalla.

Vartelta siirryin entisen, Skanskan aikaisen, esimieheni pyytämänä JM Suomi Oy:lle projektijohtajaksi. Tehtävämme oli muuttaa yhtiön tuotantorakenne ja saada Suomen tytäryhtiö kannattavaksi. Minulla oli kokonaisvastuu projekteistani kattaen hankekehityksen, suunnittelunohjauksen, tuotannon, markkinoinnin ja myynnin. JM:lta siirryin houkuttelun jälkeen kiinteistökehittäjä ja - sijoittaja Icon Capital Groupiin Suomen maajohtajaksi.

Yrittäjäksi siirryin vuonna 2017. Olen jokaisessa työsuhteessani pyrkinyt kulloisestakin tehtävänimikkeestäni riippumatta toimimaan itse konkreettisesti myös käytännön tehtävissä ja nyt voin hyödyntää tuota hankkimaani kokemusta oman yritykseni kautta.

Olen urani aikana toiminut myös kymmenien asunto-ja kiinteistöyhtiöiden hallituksissa ja eri yhtiöiden johtoryhmissä; mm Skanska Kotien Etelä-Suomen johtoryhmässä, Sato Rakennuttajat Oy:n johtoryhmässä ja Etelä-Suomen johtoryhmän puheenjohtajana, Varte Oy:n johtoryhmässä ja toimitusjohtajan sijaisena, JM Suomi Oy:n johtoryhmässä. Lisäksi olen toiminut kulloisenkin yrityksen edustajana lukuisissa eri ohjaus-ja johtoryhmissä mm Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla.

Minulla on ollut suuri ilo ja kunnia tehdä töitä yhdessä lukuisten todellisten ammattilaisten ja mukavien asiakkaiden kanssa samoissa hankkeissa aina kulloisessakin tehtävässäni. Onnistuminen on ryhmätyötä!